Johannes Brahms (7.5.1833, Hampuri -9.4.1897, Wien)
Muutamia kohtia Brahmsin elämästä:
Syntyi Hampurissa kolmilapsiseen perheeseen; Brahmsin äiti oli ompelijatar ja isä muusikko, joka oli poikansa ensimmäinen musiikillinen ohjaaja
tienasi perheelleen lisäelantoa soittamalla kapakoissa ja jätti siksi koulunkäyntinsä kesken. Myöhemmin hän yleissivisti itseään lukemalla paljon.
Pianovirtuoosina tunnettu Brahms soitti myös viulua ja selloa. Ensisävellyksensä hän sävelsi 10-11 vuoden ikäisenä mutta tuhosi useammat niistä.
Jatkoi säveltäjänä Schubertin, Schumannin ja muiden suurien saksalaisten säveltäjien jalan jäljissä. Hänellä oli kuitenkin omaperäinen tyylinsä; hän suosi sävellyksissään usein kansanlaulumaisuutta ja kansanomaisella melodialla oli tärkeä rooli. Hän käytti monipuolisesti rytmiikkaa sävellyksissään.
Vaikutti elämänsä aikana Hampurissa sekä Detmoltissa mutta teki suurimman elämäntyönsä Wienissä. Hän olisi pystynyt elättämään itsensä myös pianistina
Oli Schumannien perhetuttu. Brahms oli ihastunut Robertin vaimoon Claraan (14 vuotta vanhempi Brahmsia!). Tiettävästi Clara vastasi jollain tasolla Brahmsin tunteisiin, mutta Robertin kuoleman jälkeen ihastus muuttui kunnioittavaksi ja helläksi ystävyydeksi heidän välillään.
Brahms kuoli syöpään (1897) vuosi Robert Schumannin jälkeen.
Brahmsin elämäntyö nähdään yhtenä romantiikan ehyimmmistä ja merkittävimmistä.
Aloitti pianotunnit 7 vuoden iässä ja sävelsi alkuun yksinomaan pianolle.
Nuorena Brahms otti tavakseen julkaista varhaisia sävellystöitään salanimillä, kuten G. W. Marks ja Karl Würth, ja laittoi teoksiinsa omituisen suuret opusnumerot.
Jo varhaiset Brahmsin sävellykset vaativat soittajaltaan virtuoosimaista pianonsoittotaitoa
esim. hänen 16-vuotiaana säveltämänsä Phantasien über einen beliebten Walzer
Brahms sävelsi ensimmäisen pianokonserttonsa 26-vuotiaana, joka kuitenkin sai melko nihkeän vastaanoton. Tästä syvästi p ettyneenä Brahms vannoi tekevänsä seuraavasta pianokonsertostaan täysin erilaisen. (Hänen toinen pianokonserttonsa valmistui vasta 22 vuotta myöhemmin)
Ensimmäisen pianokonserton perrymyksen myötä ja muiden teosten ollessa kovin vaikeita soitettavia, Brahmsin ongelmaksi tuli julkaisijoiden haluttomuus ostaa hänen teoksiaan - nuottien ei uskottu menevän kaupaksi.
Myös Brahms itse hankaloitti suhteitaan kustantajiin perfektionismillaan halutessaan usein lähettää parannuksia jo luovuttamiinsa käsikirjoituksiin.
Brahms kirjoitti mm. 2 pianokonserttoa, variaatioita esimerkiksi Händelin ja Schumannin teemoihin, kamarimusiikkia, 200 liediä ja suuren määrän teoksia soolopianolle.
Tunnetuimmat kamarimusiikin teokset ovat klarinettikvintetto (op. 115) sekä pianokvintetto (op. 34).
Pianoteoksista tunnetuimpia ovat kolmas pianosonaatti, rapsodiat sekä Händel- ja Paganini-variaatiot.
Brahmsin musiikki oli muita romantiikan suuria säveltäjiä lähempänä klassista traditiota. hän ei ollut valtavirran romantikko, vaan ylläpiti klassismin ajan musiikin käyttämiä muotoihanteita omissa töissään.
Brahms otti vahvasti vaikutteita menneen ajan musiikista, mutta katsoi myös eteenpäin.
Tyypillisenä piirteenä Brahmsin pianoteoksissa on huomattavasti rohkeampi harmonioiden käyttö ja epätavallinen rytmiikka ajan muihin säveltäjiin verrattuna.
Brahms toi täysin omanlaisensa monikerroksellisuuden musiikkiinsa. Pianoteosten vasemman käden teksti sisältää päämelodiaa osaltaan tukevan bassolinjan, joka omassa melodisuudessaan vetää toisinaan vertoja pääteemalle.
Päämelodia, vahva bassolinja ja ajasta poikkeava harmonioiden käyttö täydentävät kaikki toisiaan luoden Brahmsille ominaisen tyylin.
Rapsodiat Op. 79, nro. 1 ja 2
Brahms sävelsi 2 rapsodiaa pianolle n. 1879 kesällä oleillessaan Itävallan Carinthiassa. Brahms oli tuolloin uransa huipulla ja Carinthiassa vietetyt kesät erityisen tuottoista aikaa säveltäjälle. Pianoteoksista Scherzo Op. 4:n lisäksi rapsodiat ovat Brahmsin laajamittaisimpia yhden osan teoksia. Kappaleet on omistettu säveltäjän Elisabeth von Herzobengerille, johon Brahms oli tutustunut 16 vuotta aiemmin. Tarinan mukaan Brahmsin mielestä Herzogenberg oli niin kaunis, ettei hän pystynyt aluksi lainkaan puhumaan naisen seurassa.
Ilmeisesti Brahmsilla oli vaikeuksia kappaleiden nimeämisessä, sillä alumperin hänen kerrotaan kutsuneen ensimmäistä kapriisiksi ja jättäneen jälkimmäisen kokonaan vaille nimeä. Vain vähän aikaa ennen kappaleiden julkaisemista Brahms kysyi Elisabethin mielipidettä ja hänen ehdotuksestaan nimesi teokset lopulta rapsodioiksi, vaikka ne eivät sisällöltään vastaa rapsodian määritelmää lainkaan. ("Rapsodia tarkoittaa musiikkiterminä soitinsävellystä, joka yhdistelee vapaamuotoisesti tunnettuja melodioita, yleisimmin kansansävelmiä.")
Rapsodia nro. 1 - agitato - on kahdesta laajamittaisempi, vaikeampi ja suositumpi ABA-muotoinen teos, jossa A-osa soi B-mollissa ja lyyrisempi B-osa vastaavassa duurissa.
Rapsodia nro. 2 - molto passionato, ma non troppo allegro
Kompaktimpi kuin edeltävä teos, kuitenkin kestäen n. 6 minuuttia pianistista riippuen. Rapsodia nro. 2 on selkeä (allegro-)sonaattimuotoinen teos, joka liikkuu alusta loppuun ripeästi ilman hengähdystaukoja. Dramaattinen teos lähteekin vyörymään alusta alkaen ilman mitään alkusoitontapaiseen viittaavaa. Läpi teoksen soinnut on levitetty laajalle - basso kulkee oktaaveissa ja murtosointukuluin, oikea käsi soittaa melodiaa ja sen alla koko teoksen läpi kulkevaa, säestävää triolikuviota. Brahms varioi teoksen teemaa monipuolisesti muuttaen sen hetkistä tunnelmaa mm. dynamiikan, sävellajin ja sointujen vaihdosten avulla. Teknisesti C-tason kappaleena teos vaatii soittajaltaan nopeiden ja vahvojen sormien lisäksi hyvää kerroksellisuuden hallintaa - melodia ja bassolinja ovat väliääniin verrattune etusijalla. Tulkinnallisesti teos on yksinkertaisimmissakin kuvioissaan dramaattinen. Musiikki kulkee päämäärätietoisesti eteenpäin maalaillen eri sävyjä vaativasta alusta pahaa enteilevään osaan ja hieman rauhallisemmista väliosista majesteettiseen loppuun.
PUHEESEEN VAIN:
Myöhemmin hän kuitenkin esiintyi pianistina esimerkiksi omien pianokonserttojensa ensiesityksissä, ja esitti myös lukuisia sooloteoksiaan, osallistui kamarimusiikkiteoksiensa esittämiseen sekä säesti laulujaan.
Hänen kamarimusiikki-, lied- ja soolopianotuotantonsa kasvoi myös. Brahms pysyi silti hyvin itsekriittisenä työnsä suhteen.
Brahms menestyi nyt pianistina sen verran hyvin, että hänen ei tarvinnut olla pysyvästi töissä elättääkseen itsensä. Brahmsin jo ilmestyneet sävellykset myivät nyt sen verran hyvin, että julkaisija Simrock juoksi Brahmsin perässä alituiseen kysyen uusia töitä myytäväksi.
Vuonna 1890 tuolloin 57-vuotias Brahms päätti lopettaa säveltämisen. Hän tuhosi nuotteja sisältäneen muistivihkonsa ja ilmoitti kustantajalleen, ettei viidettä sinfoniaa ole tulossa. Brahms ei kuitenkaan pysynyt päätöksessään, vaan sävelsi vielä joitain suosittuja teoksia ennen kuolemaansa. Viimeisten vuosien töitä olivat Neljä vakavaa laulua (Vier ernste Gesänge) ja pianosarjat op. 116-119.
Johannes Brahms (7.5.1833, Hampuri -9.4.1897, Wien)
Muutamia kohtia Brahmsin elämästä:
Rapsodiat Op. 79, nro. 1 ja 2
Brahms sävelsi 2 rapsodiaa pianolle n. 1879 kesällä oleillessaan Itävallan Carinthiassa. Brahms oli tuolloin uransa huipulla ja Carinthiassa vietetyt kesät erityisen tuottoista aikaa säveltäjälle. Pianoteoksista Scherzo Op. 4:n lisäksi rapsodiat ovat Brahmsin laajamittaisimpia yhden osan teoksia. Kappaleet on omistettu säveltäjän Elisabeth von Herzobengerille, johon Brahms oli tutustunut 16 vuotta aiemmin. Tarinan mukaan Brahmsin mielestä Herzogenberg oli niin kaunis, ettei hän pystynyt aluksi lainkaan puhumaan naisen seurassa.Ilmeisesti Brahmsilla oli vaikeuksia kappaleiden nimeämisessä, sillä alumperin hänen kerrotaan kutsuneen ensimmäistä kapriisiksi ja jättäneen jälkimmäisen kokonaan vaille nimeä. Vain vähän aikaa ennen kappaleiden julkaisemista Brahms kysyi Elisabethin mielipidettä ja hänen ehdotuksestaan nimesi teokset lopulta rapsodioiksi, vaikka ne eivät sisällöltään vastaa rapsodian määritelmää lainkaan. ("Rapsodia tarkoittaa musiikkiterminä soitinsävellystä, joka yhdistelee vapaamuotoisesti tunnettuja melodioita, yleisimmin kansansävelmiä.")
Rapsodia nro. 1 - agitato - on kahdesta laajamittaisempi, vaikeampi ja suositumpi ABA-muotoinen teos, jossa A-osa soi B-mollissa ja lyyrisempi B-osa vastaavassa duurissa.
Rapsodia nro. 2 - molto passionato, ma non troppo allegro
Kompaktimpi kuin edeltävä teos, kuitenkin kestäen n. 6 minuuttia pianistista riippuen. Rapsodia nro. 2 on selkeä (allegro-)sonaattimuotoinen teos, joka liikkuu alusta loppuun ripeästi ilman hengähdystaukoja. Dramaattinen teos lähteekin vyörymään alusta alkaen ilman mitään alkusoitontapaiseen viittaavaa. Läpi teoksen soinnut on levitetty laajalle - basso kulkee oktaaveissa ja murtosointukuluin, oikea käsi soittaa melodiaa ja sen alla koko teoksen läpi kulkevaa, säestävää triolikuviota. Brahms varioi teoksen teemaa monipuolisesti muuttaen sen hetkistä tunnelmaa mm. dynamiikan, sävellajin ja sointujen vaihdosten avulla.Teknisesti C-tason kappaleena teos vaatii soittajaltaan nopeiden ja vahvojen sormien lisäksi hyvää kerroksellisuuden hallintaa - melodia ja bassolinja ovat väliääniin verrattune etusijalla.
Tulkinnallisesti teos on yksinkertaisimmissakin kuvioissaan dramaattinen. Musiikki kulkee päämäärätietoisesti eteenpäin maalaillen eri sävyjä vaativasta alusta pahaa enteilevään osaan ja hieman rauhallisemmista väliosista majesteettiseen loppuun.
Soivat näytteet (youtube):
PUHEESEEN VAIN:
Myöhemmin hän kuitenkin esiintyi pianistina esimerkiksi omien pianokonserttojensa ensiesityksissä, ja esitti myös lukuisia sooloteoksiaan, osallistui kamarimusiikkiteoksiensa esittämiseen sekä säesti laulujaan.
Hänen kamarimusiikki-, lied- ja soolopianotuotantonsa kasvoi myös. Brahms pysyi silti hyvin itsekriittisenä työnsä suhteen.
Brahms menestyi nyt pianistina sen verran hyvin, että hänen ei tarvinnut olla pysyvästi töissä elättääkseen itsensä. Brahmsin jo ilmestyneet sävellykset myivät nyt sen verran hyvin, että julkaisija Simrock juoksi Brahmsin perässä alituiseen kysyen uusia töitä myytäväksi.
Vuonna 1890 tuolloin 57-vuotias Brahms päätti lopettaa säveltämisen. Hän tuhosi nuotteja sisältäneen muistivihkonsa ja ilmoitti kustantajalleen, ettei viidettä sinfoniaa ole tulossa. Brahms ei kuitenkaan pysynyt päätöksessään, vaan sävelsi vielä joitain suosittuja teoksia ennen kuolemaansa. Viimeisten vuosien töitä olivat Neljä vakavaa laulua (Vier ernste Gesänge) ja pianosarjat op. 116-119.